Schwedisch:

Helsingfors var grundad av Gustav Vasa 1550 vid kommersiellt betydande Vanda ås mynning. Invånare från trakter nära Helsingfors var avlockade till den nya staden med olika slags förmåner men stadsbor var också tvingade att flytta till Helsingfors från småstäder längre borta. Helsingfors var grundad som konkurrent till Tallinn (Reval) av ekonomiska skäl: Helsingfors var avsedd för förmedlare i östhandel och speciellt rysk och holländsk handeln önskades att rikta sig till staden. Helsingfors hade också roll i strävandet efter att förhindra blomstrande bondeseglation i finska viken. När Helsingfors var grundad, fick den stapelrätt (aktiv stapelrätt 1617) med andra förmåner. Ekonomiska ambitioner förverkligas inte, så redan efter ett par år diskuterades om staden borde flyttas över till en lämpligare plats. Först med generalguvernören Per Brahes medverkan flyttades Helsingfors på 1640-talet till sin nuvarande plats närmare öppna havet. Staden var grundad för att vara handel- och sjöstad, men redan på 1500-talet den var också en av kronans stödjepunkter för krigs- och handelsflottan.

Helsingfors fick sitt första privilegiebrev 1569. Förmyndarregeringen tillerkännade på 1600-talet staden nya privilegier, som också drottning Kristina stadfästade. Trots sitt gynnsama läge förblev Helsingfors outvecklad och ekonomiskt sett ganska obetydande på 1600- och 1700-talen. Detta beror på upprepade krig, pestår, hungersnöd och eldsvådor. Ryssarna intog staden under stora ofreden 1713–21 och på nytt under lilla ofreden 1742-1743. Egentligen började betydelsen av Helsingfors både ekonomiskt och försvarsmässigt öka först, när arbetena på sjöfästningen Sveaborg inleddes 1748.

Helsingfors styrdes sedan 1643 av två borgmästare (på 1650-talet hade staden undantagsvis 3 borgmästare) och 6—8 rådmen på 1600-talet. I slutet av århundradet det var bara en  borgmästare och också antalet rådmen minskade beroende på nya lönestaten av Karl XI. Den första kungliga borgmästaren utnämndes redan 1638. Vid sidan av rådstugurätten fungerade också kämnersrätten i Helsingfors. Församlingslivet var kontrollerat av stadsförsamlingen. Kyrkoherdar av Helsingfors försökte väl förena kyrkliga saker och inkomster av kringliggande landsförsamlingen med sina tjänsteuppdrag, men föreningen ägde rum först 1652.

Borgerskapet i Helsingfors hade redan på 1500-talet fördelat sig i å ena sidan fåtaliga storköpmän och å andra sidan fattiga småborgare. Samma uppställning existerade genom nästa århundrade: ärvd ekonomisk och social status garanterade ledande ställning för några släkter. Borgerskapet bestod mestadels av finsk- och svenskspråkiga borgare även om antalet och betydelse av tyska handelsmännen ökade i någon mån under stormaktstiden. Folkmängden förblev ganska obetydlig, eftersom Helsingfors blomstrade ekonomiskt sett inte så som det hade tänkts.

Före ödeläggelse under stora ofreden präglades hela historien av Helsingfors av striden för bättre handelsförhållanden och för etablerandet av handelsområde. Trots alla ambitiösa strävanden blev Helsingfors inte den livligaste handelstaden i Finska viken. Handeln gick nämligen fortfarande via Tallinn och Helsingfors måste kämpa speciellt med närliggande Borgå även om inhemska marknader.

Finnisch:

Kustaa Vaasa perusti Helsingin vuonna 1550 kaupallisesti merkittävän Vantaanjoen suulle. Helsinkiin houkuteltiin lähialueiden asukkaita erilaisilla eduilla, mutta kaupunkilaisia hankittiin myös pakkomuuttojen avulla kauempana sijainneista pikkukaupungeista. Helsinki perustettiin Tallinnan kilpailijaksi taloudellisista syistä: kaupungin oli tarkoitus kaapata välittäjän asema idän kaupassa ja houkutella erityisesti Venäjän ja Hollannin kauppaa, sekä estää Suomenlahden rannikolla kukoistava talonpoikaispurjehdus. Kaupungille annettiin samalla tapulioikeudet (täydet tapulioikeudet 1617) sekä joukko muita etuja. Kauppapoliittisiin tavoitteisiin ei kuitenkaan päästy ja jo muutaman vuoden jälkeen esiin nousi kysymys Helsingin siirtämisestä sopivampaan paikkaan. Vasta kenraalikuvernööri Pietari Brahen myötävaikutuksella kaupunki siirtyi nykyiseen paikkaansa Vironniemelle 1640-luvulla, muutaman kilometrin rannikon suuntaan alkuperäiseltä sijainniltaan. Helsinki perustettiin kauppa- ja merikaupungiksi, mutta siitä tuli jo 1500-luvulla myös yksi kruunun kauppa- ja sotalaivojen tukikohdista.

Helsinki sai ensimmäiset privilegionsa vuonna 1569. Holhoojahallitus myönsi 1600-luvulla kaupungille uudet privilegiot, jotka myös kuningatar Kristiina vahvisti vuonna 1651. Suotuisasta sijainnistaan huolimatta Helsinki säilyi 1600-luvulla ja 1700-luvun alkupuolella kehittymättömänä ja taloudellisesti melko merkityksettömänä toistuvien tulipalojen, nälkävuosien, ruttoepidemioiden sekä sotatoimien vuoksi. Kaupunki oli venäläisten miehittämä isonvihan aikaan 1713-1721 sekä pikkuvihan kaudella 1742-1743. Varsinaisesti Helsingin merkitys niin kaupankäynnin kuin sotilaallisen puolustuksenkin kannalta alkoi kasvaa vasta Suomenlinnan linnoituksen rakennustöiden myötä 1700-luvun jälkipuoliskolla.

Helsinkiä hallitsi 1600-luvulla vuodesta 1643 kaksi pormestaria (1650-luvulla pormestareita tosin oli jopa kolme) ja 6—8 raatimiestä. Vuosisadan lopulla pormestareiden määrä laski yhteen ja raatimiestenkin määrä väheni Kaarle XI:n palkkaussäännön myötä. Kuninkaallinen pormestari Helsinkiin saatiin jo vuonna 1638. Kaupungissa toimi raastuvanoikeuden ohella kämnerinoikeus. Seurakunnallista elämää Helsingissä hallitsi kaupunkiseurakunta. Kirkkoherrat tosin yrittivät toistuvasti saada myös maaseurakunnan kirkollisen hoidon sekä tulot liitetyiksi omaan virkaansa, mutta yhdistyminen toteutui vasta 1652.

Helsingin porvaristoa leimasi jo 1500-luvulla selkeä jakautuminen harvalukuisiin suurkauppiaisiin sekä toisaalta köyhään porvaristoon. Sama asetelma toistui läpi seuraavan vuosisadan: peritty taloudellinen sekä sosiaalinen status takasi tietyille suvuille johtoaseman. Kaupungin porvaristo koostui pääasiassa suomenkielisistä ja ruotsinkielisistä porvareista, vaikka saksalaisten kauppiaiden lukumäärä ja merkitys kasvoi jossakin määrin suurvalta-ajalla. Koska kaupunki ei saavuttanut päämääränä ollutta taloudellista kukoistusta, myös asukasmäärä pysyi melko vähäisenä.

Koko Helsingin historiaa ennen isovihan aikaista hävitystä leimaa taistelu kauppaolojen kohentamiseksi ja kauppapiirin vakiinnuttamiseksi. Helsingistä ei kunnianhimoisista tavoitteista huolimatta automaattisesti tullutkaan Suomenlahden vilkkainta kauppakaupunkia, vaan kauppa kulki yhä Tallinnan kautta ja jopa sisämaankaupassa jouduttiin taistelemaan erityisesti lähellä sijaitsevan Porvoon kanssa.

Piia Einonen