Schwedisch:

Grundandet av Nykarleby stad (1620) i Nykarleby socken var en del av den mest intensiva fasen i grundläggandet av städer i Österbotten och Norrland i början av 1600-talet. Tillkomsten av en handelspolitik som har definierats som merkantilistisk, var en central backgrundsfaktor: statsmakten ansåg att det var betydligt lättare och nyttigare att beskatta olika produkter och tjänster än att fortsätta att gynna det gamla systemet som baserade sig på lanthandel. Därför grundades Nykarleby, liksom andra samtida österbottniska städer, som en ort med funktion som marknadsplats och hamn. Kung Gustav II Adolf undertecknade stadens privilegier. Nykarleby hade inte goda förutsättningar att utvecklas som stad. Den fick i praktiken inga förmåner utan avsevärd kompensation. Även om den tolv år långa frihetsperioden från kronoskatterna var viktig i sig, blev staden förpliktad att erlägga en stor hyra för sina jordägor. Orsaken var kronans brist om pengar. Utvecklingen gick långsam, och mot slutet av 1600-talet var stadens hela existens hotad.

Tack vare Nykarlebys omfattande jordområden lyckades borgarna säkra sin utkomst också med hjälp av mindre inkomster. Men det var också orsaken till att staden bevarade sin karaktär som ”lantby” så mycket längre än de så kallade äldre österbottniska städerna Vasa och Uleåborg. Inom Nykarleby registrerades en by, som staden hade fått som donation, länge som en från staden avskild enhet i mantalslängderna. I praktiken skilde sig staden inte från landsbygden. Till exempel hävdade sig landtruket som den viktigaste näringen bland Nykarlebybor. Kronan uppfyllde inte i sin skyldighet att omplacera bönder som bodde i stadens område. Därför bodde där personer som ville inte bli borgare, men föredrog att fortsätta sina fäders näring. Dessutom flyttade majoriteten av stadens borgare från landsbygden. Deras tänkevärld bevarades länge ”lantlig”. De saknade erfarenhet såväl om urbana näringar som också urban levnadssätt. Därför var lantbruket viktigt även för dem.

Nykarlbys borgare hade dessutom svårigheter rörande stadens handelsdistrikt och marknader. Då staden anlades, avskildes Pedersöre, Nykarleby, Lappo och Vörå socknar till dess enskilda handelsområde, vilka tidigare hört under Vasa. Kort därpå tillerkändes Nykarlebys borgerskap rättighet att hålla två enskilda marknader i Vörå. Kronan tillerkände också Vasa borgarna rättighet att hålla två enskilda marknader i Storkyro. Vasaborna var inte nöjda med beslutet, då Vörå socken fråntagits dem. Därför eftersträvade de delaktighet i Vörå marknader för att på detta sätt kunna återknyta handelsförbindelser med socknens inbyggare. Oaktat många resolutioner fortsatte tvisten mellan dessa två städer under hela 1600-talet.

Handeln samlades i händerna på en relativt liten borgaregrupp i alla österbottniska småstäder under 1600-talet. Utvecklingen var särskilt klar i Nykarleby där borgmästare Kort Bochmöller skaffade sig monopol på alla viktigare områden: tobakshandeln, tjärhandeln, beckbränneriet osv. Också hans efterträdare som borgmästare Henrik Hansson Kluvensik var en av de mes kända och välbärgade handelsmännen i staden.

Nykarleby var en lantstad och det hade rättighet att idka utrikeshandeln bara genom Åbo och Stockholm. Österbottens första pedagogium grundades i staden år 1624. Skolan förändrades till trivialskola år 1641. Den flyttades till Vasa år 1684, sedan Uleåborgs trivialskola hade grundats.

Nykarlebys råd bestod av borgmästaren och 4–6 rådmän. Den första kungliga borgmästare var Anders Göransson Lythraeus som fick sin utnämning år 1648. Flera av hans föregångare hade samtidigt fungerat som kronans skattearrendatorer eller som lagläsare på landet. De hade inte lika stora möjligheter som deras kolleger i Vasa att integrera sig i staden och samtidigt utveckla den. Ur denna synvinkel var Kort Bochmöller (1653–1667) stadens första betydande borgmästare. Kronan hade bättre möjligheter att påverka valet av borgmästare i början av stormaktsvarvet men i slutet av perioden blev detg nödvändigt att få borgerskapets samtycke på förhand.

Nykarleby var både svenskt- och finsktspråkig. Staden utsågs år 1648 till residensort för landshövdingen och blev 1652 huvudet i grevskapet Karleborg. Förläningstiden tog slut år 1674.

Finnisch:

Uudenkaarlepyyn perustaminen (1620) samannimiseen pitäjään oli osa 1600-luvun alun intensiivisintä kaupunkien perustamisaikaa Pohjanmaalla ja Norlannissa. Aktiivisen kaupunkien perustamisen tärkeänä taustatekijänä oli merkantilistiseksi luonnehditun talouspolitiikan alkaminen: valtiovalta katsoi olevan helpompaa ja hyödyllisempää verottaa erilaisia tuotteita ja palveluksia kuin yrittää edistää vanhaa maakauppaan perustunutta järjestelmää. Niinpä Uusikaarlepyy, kuten muutkin tuolloin perustetut pohjalaiset kaupungit, rakennettiin vanhaan markkina- ja satamapaikkaan. Kuningas Kustaa II Adolf allekirjoitti kaupungin privilegiot. Uusikaarlepyy ei saanut hyviä lähtökohtia kaupunkina kehittymiselle. Käytännössä ei saanut mitään merkittävää kompensaatiota. Vaikka 12 vuoden pituinen vapaus kruununveroista oli sinänsä merkittävää, kaupunki velvoitettiin maksamaan suurta vuokraa maaomaisuudestaan. Menettelyn syynä oli kruunun senhetkinen rahapula. Kaupunki kehittyi hitaasti ja 1600-luvun loppua kohden sen olemassaolo uhanalaistui.

Uudenkaarlepyyn huomattavan maaomaisuuden turvin porvarit saattoivat varmistaa toimeentulonsa, vaikka tulot jäivätkin pieniksi. Mutta se selittää myös miksi kaupunki säilytti ”maalaiskylämäisen” luonteensa niin paljon pidempään kuin niin kutsutut vanhemmat pohjalaiset kaupungit Vaasa ja Oulu. Manttaaliluetteloissa kaupunki erotettiin huolellisesti sitä ympäröivästä lahjoitusmaasta. Käytännössä kaupungin ja maaseudun välinen ero oli epäselvempi. Esimerkiksi maanviljelys säilytti asemansa uusikaarlepyyläisten keskeisenä elinkeinona. Kruunu ei pitänyt kiinni velvollisuudestaan sijoittaa uudelleen kaupungin alueella asuneita talonpoikia. Niinpä kaupunkiin jäi runsaasti sellaisia henkilöitä, jotka eivät halunneet porvariksi, vaan jatkoivat elinkeinonaan maanviljelystä. Lisäksi porvariksi haluavat tulivat pääosin omasta maakunnasta tai muualta maaseudulta. Heiltä ajattelunsa pysyi pitkään ”maalaismaisena” ja heiltä puuttui kokemusta niin kaupunkiympäristössä elämisestä kuin kaupunkielinkeinoista. Niinpä maanviljelys oli merkittävä myös heidän toimeentulonsa kannalta.

Kaupan harjoittaminen oli vaikeaa myös kauppa-aluetta ja markkinoita koskevien kysymysten osalta. Kaupungin kauppa-alueeksi oli määritelty Uudenkaarlepyyn, Pietarsaaren ja Lapuan pitäjät, jotka olivat aikaisemmin kuuluneet Vaasalla. Vähän myöhemmin tunnustettiin myös Uudenkaarlepyyn porvariston oikeus järjestää kahdet vuosittaiset markkinat Vöyrissä. Kruunu tunnusti myös vaasalaisten oikeuden järjestää markkinat Isossakyrössä. Vaasalaiset eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä päätökseen, jossa Vöyri otettiin heiltä pois. Niinpä he tavoittelivat osallistumisoikeutta Vöyrin markkinoille voidakseen solmia uudelleen kauppasuhteensa pitäjäläisiin. Monista asiaa koskevista päätöksistä huolimatta näiden kahden kaupungin välinen kiista jatkui koko 1600-luvun ajan.

Pohjalaisissa pikkukaupungeissa kauppa tahtoi keskittyä verrattain pienen porvarijoukkion käsiin. Kehitys oli erityisen selvää Uudessakaarlepyyssä, missä kaupungin pormestari hankki kaikkien keskeisten alojen (tupakka, terva, pienpoltto jne.) monopolit haltuunsa. Myös hänen seuraajansa Henrik Hansson Kluvensik kuuluin kaupungin merkittävimpien ja varakkaimpien kauppiaiden joukkoon.

Uusikaarlepyy oli maakaupunki, jolla oli oikeus käydä ulkomaankauppaa vain Turun ja Tukholman kautta. Kaupunkiin perustettiin Pohjanmaan ensimmäinen pedagogio vuonna 1624, joka muutettiin triviaalikouluksi vuonna 1641. Oulun triviaalikoulun perustamisen jälkeen Uudenkaarlepyyn koulu siirrettiin Vaasaan vuonna 1684.

Uudenkaarlepyyn hallintoa hoiti yhden pormestarin johtama raati, jossa istui neljästä kuuteen raatimiestä. Anders Göransson Lythraeus oli Uudenkaarlepyyn ensimmäinen kuninkaallinen pormestari, ja hän sai valtakirjansa vuonna 1648. Kaupungin ensimmäiset pormestarit olivat kuitenkin toimiensa ohella kruunun veroarrendaattoreita tai lainlukijoita. Tästä syystä he joutuivat kiertelemään paljon maakunnassa. Heillä ei siksi ollut yhtä hyviä mahdollisuuksia integroitua kaupunkiyhteisöön ja kehittää sitä kuin heidän vaasalaisilla kollegoillaan. Tästä näkökulmasta katsottuna kaupungin ensimmäinen merkittävä pormestari oli Kort Bochmöller (1653–1667). Suurvalta-ajan alkupuolella kruunu pystyi vaikuttamaan kaupungin pormestareiden valintaan, mutta jakson loppupuolella ketään ehdokasta ei saatu vaaleissa läpi ilman kaupunkilaisten ennakkosuostumusta.

Uusikaarlepyy oli suomen- ja ruotsinkielinen. Vudesta 1648 lähtien se toimi jonkin aikaa maaherran residenssipaikkana ja vuonna 1652 siitä tuli Kaarleporin kreivikunnan keskus. Läänitysaika päättyi vuonna 1674.

Kirjallisuus/Litteratur:

Björkman, Hj.: Bidrag till Nykarleby stads personhistoria. Genealogiska Samfundets i Finland Årsskrift 10 (1926).

Karonen, Petri: Kämnerinoikeudet Suomen kaupungeissa suurvalta-ajan alkupuolella (noin 1620—1660). Studia Historica Jyväskyläensia 48. Jyväskylän yliopisto 1994.

Karonen, Petri: ”Raastuvassa tavataan.” Suomen kaupunkien hallinto- ja oikeuslaitoksen toimintaa ja virkamiehiä suurvalta-aikana. Studia Historica Jyväskyläensia 51. Jyväskylän yliopisto 1995.

Karonen, Petri: De österbottniska städernas differentiering från landsbygden under 1600-talet. Historisk Tidskrift för Finland 4/2003.

Lagström, Hugo: Några Nykarleby borgarsläkter före stora ofreden. Genealogiska Samfundets i Finland Årsskrift 10 (1926).

Luukko, Armas: Etelä-Pohjanmaan historia III: nuijasodasta isoonvihaan. Etelä-Pohjanmaan historiatoimikunta 1945.

Luukko, Armas: Pohjanmaan 1600-luvun porvariston synty ja alkuperä. Historiallinen Aikakauskirja 1/1955.

Qvist, Johannes: Finlands marknader och finska landsbygdens handelsplatser 1614-1772. En historisk-geografisk undersökning. Frenckellska Tryckeri-Aktiebolaget 1909.

Åkerblom, K.V.: Borgmästare och rådmän i Nykarleby 1620–1680. Genealogiska Samfundets i Finland Årsskrift 11 (1927).

Åkerblom, K.V.: Borgmästare och rådmän i Nykarleby 1680–1750. Genealogiska Samfundets i Finland Årsskrift 12 (1928).